Kaikki alkoi jo vuosia sitten...

Oikeastaan jotain alkoi jo ennenkuin itse edes synnyin tähän kylmään maailmaan, mutta sen vaikutus tämän blogin alkamiseen on liian vähäistä, tai haettavissa liian hämärien ajatusketjujen päästä, että sillä olisi oikeasti mitään merkitystä.

... kun kehityin pienestä nyytistä ensin vähän isommaksi nyytiksi, ja aloin ymmärtämään omaa olemassaoloani:

1 Tietoisuus itsestä ja muista lisääntyi iän myötä.
2 Ymmärrys hyvästä ja pahasta hahmottui.
3 Lopulta koin valaistumisen katkeran tiedon olemassa olosta ja. Ei, en lopettanut ihmettelemistä, pohtimista ja typerienkin kysymysten esittämistä.

Etsin vain yhäenemmän syitä, seurauksia ja vaikutuksia. Yleinsä ajatuksen tasolla, kehitellen erillaisia teorioita vastauksiksi kysymyksilleni. Ja lopulta pidän itseäni viisaana, kun tiedän miksi... Vaikka useimmiten elävä elämä todistaa teoriani, no, ei vääriksi, mutta puutteellisiksi =)