Eli käytännössä pihalla kaikesta ja kaikista. Eli syvällä ajatuksissani.

Elämä on kummaa. Tai sitten minä olen ?
->> Totuus en tiedä mitä haluan. En halua tietää, myäntää tietäväni, haluta samaa kuin muut. Ylipäätään jonkin haluaminen, on vain... Kiellettyä?

Nämä kaikki johtavat usein siihen, että jälkikäteen tiedostan halunneeni jotain, minkä saaminen on sitten jo myöhäistä. Joka taas vahvistaa hautaamaan kaikkia haluja haaveiksi (haaveet ovat toiveita/haluja, mitkä eivät koskaan voi toteutua). Kieltämään lisää haluja, tietoisuutta haluista jne.

Kun halu on muuttunut haaveeksi, toive unelmaksi... Halusta tulee turvallista. Ei voi enää saada, ei voi enää pettyä...

Mikä tässä sitten aiheuttaa kummallisuutta elämääni? No... Saaminen. Aika helppoa on saada, ja yllättyä siitä että saikin jotain mitä halusi, vaikka ei vielä tiennyt haluavansa=) Koska en vain ole myöntänyt haluavani...

Orava juoksee puuta ympäri, marsu rattaassaan... Minä, ajatuksissani ympäri ja ymoäri... Aina sama kehä, aina sama alku. Minusta, minuun.